Golfin etiketti – Tammer-Golf ry

Tämä dokumentti päivitetään tarpeen mukaan

Hyvä käytös golfpelissä

Golfin etiketti on syntynyt pelin pitkästä historiasta. Etiketin mukainen käytös alkaa jo ennen pelikierrosta ja sitä noudatetaan pelissä ja pelin jälkeen. Käytökselläsi on vaikutus koko ympäristöösi ja erityisesti omaan ja muiden pelikokemukseen.

Hyvä pelaamisen etiketti luo viihtyisän peliympäristön ja tuottaa peli-iloa. Pelaajien on myös sisäistettävä golfpelin henki.

Pelin henki

Muista urheilumuodoista poiketen golfia pelataan suurimman osan aikaa ilman tuomarin valvontaa. Peli perustuu pelaajan tinkimättömään sääntöjen noudattamiseen ja rehellisyyteen niin itseä kuin muitakin kohtaan. Pelaajilta edellytetään hillittyä käytöstä ja huomaavaista urheiluhengen mukaista käytöstä toisia pelaajia kohtaan. Tätä tarkoittaa pelin henki.

Hyvät tavat

  • Muut pelaajat ja ulkopuoliset liikkujat on koko ajan otettava huomioon kentällä.
  • Pelaajalta odotetaan hyvien tapojen noudattamista koko golf-kentän alueella, mukaan lukien parkkipaikat ja klubitalo sekä muut palvelupisteet.
  • Noudata seuran antamia ohjeita pukeutumisesta: Tammer-Golfissa kaikilta pelaajilta edellytetään siistejä golfin henkeen ja sääolosuhteisiin soveltuvaa vaatetusta.
  • Teräspiikit ovat jo historiaa, eli oletuksena niitä ei enää saa käyttää missään.
  • Ilmoittaudu hyvissä ajoin ennen lähtöaikaasi caddiemasterille.
  • Ole kohtelias henkilökunnalle.
  • Vihainen ja muu huono käytös ei kuulu golfkentälle. Älä tahallasi vahingoita kenttää tai tuota vaaraa muille.
  • Vältä roskaamista. Tupakantumpit ja nuuskat on laitettava roskiin tai kerättävä itse mukaan.

Ennen kierrokselle lähtemistä

  • Tule ajoissa kentälle – suositus ilmoittautua caddiemasterille viim. 10 min, mieluummin jo 15–20 min ennen omaa lähtöaikaa.
  • Ota selvää paikallissäännöistä ja muista päivän pelimääräyksistä, jotka löytyvät ilmoitustauluilta ja 1-teen katoksesta.
  • Tutustu ennen kilpailua kilpailumääräyksiin ja yleisiin kilpailuohjeisiin.
  • Merkitse pallosi niin, että tunnistat sen.

ensimmäisellä tiillä

  • Tule tiille vähintään viittä (5) minuuttia ennen lähtöaikaa häiritsemättä edellistä ryhmää.
  • Esittäydy ryhmäsi pelaajille, joita et tunne. Toivota kaikille hyvää pelionnea.
  • Kerro peliryhmällesi millä pallolla pelaat ja miten olet pallon merkinnyt.
  • Kilpailussa pelataan lähtölistan mukaisessa järjestyksessä, muuten lähtöjärjestys on tyylikästä arpoa.
  • Tammer-Golfissa 1. tiiltä avataan vasta, kun väylän 15. viheriö on vapaa.

Turvallinen pelitapa

(tutustu erilliseen turvallisuusohjeeseen kotisivuilla)

  • Kun teet mailalla harjoitusswingejä, varmista aina, että maila ei voi osua kehenkään lähellä olevaan.
  • Vasta kun edellinen ryhmä on turvallisen etäisyyden päässä, voit jatkaa peliä.
  • Kentänhoitajalla on kentällä etuoikeus. Voit jatkaa peliä, vasta kun hän on antanut siihen luvan.
  • Huuda FORE, jos on pieninkin vaara pallon osumisesta toisiin ihmisiin.
  • Älä pelaa salamoinnin uhatessa. Sinulla on sääntöjen mukaan oikeus keskeyttää pelaaminen ja hakeutua turvaan, jos uskot salamoinnin uhkaavan sinua.
  • Älä lyö palloa, jos on olemassa riski osua pallolla toisiin henkilöihin!
  • Jätä kärry tai bagi merkiksi pallon etsinnästä, kun takana tulevat pelaajat eivät ole näkösällä!
  • Älä koskaan lyö viheriölle, jos siellä on pelaajia! ​​​​​​​

Pelinopeus

  • Ihanne peliaika 4 hengen ryhmälle on 4 tuntia ja 15 minuuttia, jonka saa mielellään myös alittaa

vakava etikettirikkomus

  • Valvoja, kapteenit tai henkilökunta voi poistaa kentältä pelaajan, joka karkeasti toimii etiketin vastaisesti. Tällaista käytöstä on toisten pelaajien toistuva häiritseminen, uhkailu tai muu vakava etiketin laiminlyönti.
  • Rikkomuksesta voi seurata lisäksi langettaa jatkoseuraamuksia kuten kilpailukieltoa tai pelikieltoa määräajaksi.

huomaavainen käytös pelikierroksen aikana

  • Älä häiritse kanssapelaajan peliä liikkumalla, puhumalla tai aiheuttamalla melua.
  • Älä seiso kanssapelaajan pallon lähellä, heti pallon tai reiän takana hänen lyöntisuorituksensa aikana.
  • Älä seiso kanssapelaajan puttilinjalla. Varo myös, ettei varjosi osu tälle puttilinjalle.
  • Viheriöltä tai sen välittömästä läheisyydestä poistutaan, kun kaikki ovat pelanneet kyseisen väylän loppuun.
  • Kilpailuissa merkitsijän tehtävänä on merkitä tulos aina pelatun reiän jälkeen. Epäselvissä tapauksissa varmista välittömästi pelaajalta oikea tulos.
  • Vältä matkapuhelimen käyttöä pelatessasi. Laita puhelin sellaiseen tilaan, jossa se ei voi häiritä muita pelaajia.
  • Huomioi peliseurasi, jos ryhmässä on eri avauslyöntipaikoilta pelaavia. Ottakaa toisenne huomioon ja aloittakaa väylän pelaaminen yhtenä ryhmänä.

kentän kunnosta huolehtiminen

  • Kaikkien pelaajien tehtävänä on huolehtia siitä, että he eivät turmele kentän kuntoa. Pelaajien tulisi jättää pelinsä jälkeen kenttä siihen kuntoon, missä se oli ennen heidän pelikierrostaan.

Avauslyötnipaikat

  • Harjoituslyönnit tehdään tiialueen ulkopuolella. Tiille ei tuoda mailakärryjä.
  • Par-3 väylillä on erikseen hiekkasiemenseosta laatikoissa, joilla korjataan lyöntijäljet.


Väylät ja karheikot

  • Vältä lyömästä harjoitusheilahduksella turpeita irti. Irti lyödyt turpeet asetetaan paikalleen, jos turvepala on ehjä ja sen saa painettua hyvin paikalleen.
  • Lyöntijäljet paikataan huolellisesti. Paikattu kohta jatkaa kasvuaan, mutta irrallinen turve kuolee kesäpäivänä parissa tunnissa. Käytä tarvittaessa paikkaamiseen hiekkasiemenseosta, jota löytyy 1-tiiltä. Pullon voit palauttaa 18 viheriön jälkeen pesupaikalle.



Hiekkaesteet

  • Mene bunkkeriin aina matalimmasta päästä.
  • Tasoita haravalla aiheuttamasi lyönti- ja jalanjäljet.
  • Laita harava esteeseen siten, että se vähiten häiritsee peliä.
  • Siirry pallollesi lyhyintä reittiä pitkin


Viheriöt

  • Korjaa pallosi alastulojälki viheriöllä – oikea tekniikka löytyy tästä ohjeesta (myös 1.tiillä ja ilmoitustaululla). Korjaa griinillä kaikki näkyvät jäljet omasi lisäksi.
  • Vältä jalkojen pyörähtelyä ja laahaamista, jotta viheriö pinta ei suotta vaurioituisti.
  • Bägi/kärryt laitetaan aina viheriön ulkopuolelle, mielellään valmiiksi seuraavalle tiille päin.
  • Älä astu toisen pelaajan puttilinjalle.
  • Älä seiso välittömästi reiän vieressä.
  • Älä ota putterin lavalla palloa reiästä.
  • Älä nojaa putteriin viheriöllä. Vältä tätä erityisesti ottaessasi palloa reiästä.
  • Käsittele lipputankoa varoen ja laita se reikään varovasti vahingoittamatta reiän reunoja.


Golfkärryt

  • Noudata seuran ohjeita kulkureiteistä kentällä (esim. naruohjausta).
  • Älä mene kärryillä avauslyöntipaikoille eikä missään tapauksessa viheriölle.
  • Älä mene kärryillä viheriön ja viheriöbunkkerin välistä, vaan kierrä bunkkeri.
  • Palauta kärryt ohjeitten mukaiseen paikkaan pelikierroksen jälkeen.